Project Information

  • Category: Katuvalaistus

Älykkyyttä ja liikenneturvallisuutta

  • Liikenneturvallisuus parantui huomattavasti
  • Energian kulutus 1/4 entisestä
  • Jokaista valaisinta voidaan ohjata tarvittaessa yksittäin

Pieksämäen Keskuskatu ennen ja jälkeen valaisinvaihdon.

Pieksämäen keskustan pääväylä, Keskuskatu, siirtyi älykkään valaistuksen aikaan syksyllä 2014. Olemassa olleet valaisinpylväät säilytettiin, mutta valaisimet vaihdettiin Lumous Lightingn led-valaisimiin. Kadun 220 led-valaisimesta 111 on älykkäitä ja langattomasti ohjattavissa.

Pieksämäen kaupungininsinööri Kirsti Valkonen sanoi heränneensä karuun tosiasiaan: Keskuskatu oli pimeä.

”Oli marraskuinen vesitihkuinen ilta. Olin ajamassa kotiin ja tajusin, että en näe mitään. Toki asiaa oli pohdittu jo aiemminkin, sillä energiankulutus oli kova ja vanhoja lamppukupuja rupesi tippumaan maahan. Meillä oli ajotien päällä vanhat elohopealusikat, jotka eivät ole tätä päivää. Viimeinen kimmoke oli kuitenkin olematon näkyvyys pimeällä”, taustoittaa Kirsti Valkonen.

Pieksämäellä on päästy heti jyvälle älykkään ja mukautuvan valaistuksen ohjauksen mahdollisuuksista. Valaistuksen tasojen muutokset onnistuvat tarvittaessa yksittäisten valaisinten osalta. Pieksämäelläkin todennäköisesti voidaan pudottaa valaistuksen maksimitehoa alkuperäisistä suunnitelmista selkeästi alaspäin ja silti saavuttaa haluttu valaistuksen taso. Energiansäästö tulee silloin olemaan ennakoitua suurempi eikä kulkijoiden turvallisuudesta tarvitse tinkiä.

”Investointi on liikenneturvallisuuden kannalta vuoden 2014 ykköshanke. Liikenneturvallisuuden ja käyttäjien kannalta valaistuksella on merkitystä näkyvyyteen pimeällä sekä esteettömyyteen ja alueella liikkumiseen. Led-valaistus näyttää värit lähes luonnollisena, jolloin havaitseminen helpottuu”, Kirsti Valkonen listaa uudistuksen hyötyjä.

Pieksämäen Keskuskadun älykkäät valaisimet ovat MESH-verkkovalmiudessa ja siirtyminen uuteen verkkotopologiaan onnistuu ohjelmistopäivityksellä. Pilvipalvelut ja valaistuksen langaton ohjaus otetaan käyttöön 2015.

Tuotteet:

VP1301i M6, optiikka V14, 89 kpl
VP1301i M8, optiikka V14, 22 kpl
VP1101 M4, optiikka V14, 109 kpl

  • Asiakas: Pieksämäen kaupunki
  • Kohde: Keskuskatu
  • Suunnittelija: Simo Salmikuukka ja Kirsti Valkonen Pieksämäen kaupunki
  • Valaistuslaskenta: Ilkka Kaltiola / Lumous Lighting Oy
  • Valaisintoimittaja: Lumous Lighting Oy
  • Sähköurakoitsija: Voimatel Oy
    Asennus: 09/2014

Galleria