Project Information
- Category: Silta- ja alikulkuvalaistus
Kuokkalan sillan valaistus siirtyi led-teknologiaan
Siltavalaistuksen uusiminen liittyi Valon kaupunki -hankkeeseen, jota Jyväskylän kaupunki on jo kymmenkunta vuotta vienyt eteenpäin. Hankkeen koordinaattori Annukka Larsen on tavattoman tyytyväinen siltavalaistusremontin kulkuun ja lopputulokseen.
”…tämä lähentelee täydellistä projektia.”
“Minusta tämä lähentelee täydellistä projektia. Tavoitteena oli uudistaa valaistus niin, että energiaa säästyy, mutta sillan ilme ei muutu – katsoipa sitä sitten päivällä tai yöllä. Molemmissa tavoitteissa onnistuttiin tosi hyvin´, hän toteaa.
Aikaisemmin Kuokkalan sillan valaistuksen kokonaisteho oli 23 400 wattia, nyt se on 6 000 wattia. Näin sähköä säästyy vuosittain noin 63 000 kilowattituntia, joka vastaa kolmen sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Lisäksi säästöä syntyy, koska led-valaisimien huoltotarve ja siten ylläpitokustannukset ovat huomattavan pienet. Niiden arvioidaan kestävän kolmekymmentä vuotta.
Valaistuksen uusiminen maksoi kaikkiaan noin 130 000 euroa. Valtion avustusta Jyväskylän kaupunki sai 25 prosenttia. Näin sen rahoitusosuudeksi jäi 97 500 euroa. Valaisinremontin takaisinmaksuaika on kaikki tekijät huomioiden vain noin 11 vuotta.
Jyväskylän apulaiskaupungininsinööri Kari Ström kertoo, että sillan valaistuksen uudistamiseksi tutkittiin useita vaihtoehtoja. Valinta osui kuitenkin led-valoihin monestakin syystä.
“Ledien hinnat ovat tulleet huomattavasti alaspäin ja niiden tekniikka on kehittynyt kovaa vauhtia. Ledit toteuttavat energiansäästötavoitteemme mainiosti ja niiden tuottama valon määrä on hyvä”, hän luettelee.
Jyväskylässä on jo aiemmin saatu hyviä kokemuksia led-valaisimista, sillä niitä on käytetty Valon kaupunki -hankkeen eri kohteissa. Myös esimerkiksi kaupungin alikulut on valaistu Lumous Lightingn led-siltavalaisimilla.
- Tilaaja: Jyväskylän kaupunki
- Kohde: Kuokkalan silta
- Suunnittelija: Ari Tiilikainen/LITE-design
- Valaisimien kuoret: Elkamet